maanantai 5. lokakuuta 2015

Perse naurattaa aina

Tampereen Tuomiokirkko oli tupaten täynnä syntisiä veisaamassa. En itse ollut paikalla (vaikka suursyntinen olenkin tai ehkä juuri siksi), mutta kuulin asiasta juoruja sekä luin aamulehden sivuilta.

Kovin oli syntistä touhua, kun purppurapunertavasta perseestäkin lauleltiin. Laulukirjaan oli kuulemma kiireen takia tullut Laman versio Väliaikaisesta.

Perse sai aikaan naurunpurskahduksia. Se ei ole tietenkään mikään uusi uutinen, sillä persehän naurattaa aina. Sitä ei kerrottu oliko purskahdusten sävy arastelevan hämmentynyt nenäliinan suojissa vai rohkean rehvakas avoimen räkäisesti.

Miltei aina, kun kirkoissa laulellaan tai kuunnellaan jonkun liverrystä, niin kirkot saavat täytettä sisäänsä. Jumalanpalveluksissa on yleensä (näin kerrotaan) kourallinen ihmisiä. Pitäisikö saarnatkin tehdä kiireessä? Ehkä silloin niihin saattaisi eksyä joku kiltin kesy ruma sana. Sellainen ilontuoja. Ihmiset tulisivat jumalanpalveluksiin sankoin joukoin ja kuuntelisivat tarkasti josko tällä kertaa tulisi lipsahdus. Joskus se tulisi ja joskus taas ei. Pappikaan ei tietäisi asiasta etukäteen, sillä joku (nimestä ei tietoa, voi olla myös tietokone) tekisi saarnat. Pappi ei siis joutuisi naurun kohteeksi, vaan tuntematon sattuma. Kirkossa kävisi ihmisiä ja saarnasta ehkä tarttuisi jotain mukaan. Mitäs sanotte, huono idea, eikö niin?

Mutta yhteistä hyväntahtoista iloa se kenties lisäisi. Ja iloa me ihmispolot kaivataan näinä ankeina aikoina.