sunnuntai 27. marraskuuta 2016

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Somemammat eivät tykkää




Helsingin kaupungin markkinointikamppanja "välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa", ei saanut tykkäyksiä someäideiltä. Siinä on pääosassa äiti, joka pitää kivaa tabletin kanssa sisustuslehtikodissaan ja lapset ovat hunningolla. Syyllistävä tyyli on taitolaji, siinä joko pysytään pinnalla tai sitten upotaan. Tässä kamppanjassa ajatusmaailma noudatti vanhaa kaavaa eli sitä, että äidit ovat syyllisiä lasten huonovointisuuteen. Äitejä on syyllistetty aiemmin (nykyäänkin) lastensa hylkäämisestä työssäkäynnin vuoksi.
Mitä jos kamppanja olisi toteutettu niin, että siinä olisi ollut hahmo, josta ei olisi voinut päätellä onko se mies vai nainen. Hahmo olisi puolittain maannut sohvalla, kännykät korvien paikalla, toisessa kädessä tabletti ja toisessa lasi, jossa olisi jotain alkoholipitoista virvoitusjuomaa. Pöydällä olisi parit pilleripurnukat ja kannettava tietokone, jossa työsähköpostit huutavat huomiota. Eikä unohdeta kirvestä, joka on sopivasti käden ulottuvilla, jotta voisi tarpeen vaatiessa hätistellä omaa egoa häiritsevät tekijät lumihankeen. Hahmo tuijottaisi silmät kiiluen omaa napaansa. Lapset näivettyisivät lattialla.
Olisiko silloin huoli välipitämättömyyden vaikutuksista lapsiin mennyt perille? Eikä kukaan olisi tuntenut, että tuossa osoitetaan nyt häntä syyttävällä sormella. Mielet eivät olisi pahoittuneet. Just joo. Kyllä varmasti moni olisi älähtänyt, johon kalikka olisi kalahtanut.

Vaikka kamppanja on toteutettu perinteisellä äitejä syyllistävällä ajattelumallilla, aihe on silti tärkeä. Se herättää keskustelua ja toivottavasti pysäyttää edes miettimään omia arvojaan. Elämme minä-minä-maailmassa. Välinpitämättömyys on kansantautimme.





tiistai 15. marraskuuta 2016

Superkuu, yön toinen valopilkku




Tuomari Nurmio lauloi aikoinaan siitä pimeyden tunteesta, kun yön ainoa valopilkku löytyy taksin katolta. Viime yönä pimeys sai vastaansa toisen valopilkun, superkuun. Se valaisi kulkijan tietä. Ja loi satumaisen tunnelman.
Itse lukeudun jonkin sortin (kuu)hulluksi. Nukun aina täydenkuun aikaan vähäsen, mutta olen silti pirteä, tosin hieman levottomalla tavalla. Ja nukkuessa näen tuolloin paljon unia. Monesti en ole edes tiennyt, että on täysikuu, paitsi jälkikäteen. Tämä vesittää siis väitteen, että ihminen nukkuu huonosti, kun luulee täysikuun niin vaikuttavan itseensä. Ja manaisi itsensä kuuhulluuden syövereihin. Tieteellistä näyttöä minulla ei tietenkään ole, mutta runsaasti kokemuksellista.
Mielestäni ympäröivä luonto ja sääilmiöt vaikuttavat ihmiseen. Monet reumaa sairastavat tuntevat ennalta säässä tapahtuvan muutoksen särkyjen lisääntymisenä. Vai onko se vain sattumaa joka sattuu?
Tieteellinen näkemys on tärkeää, sillä eihän sitä aina voi mennä mutulla. Mutta kokemuksellisyys on myös hyvä ottaa vakavasti huomioon. Esimerkiksi lääkäreiden ei pitäisi uskoa vain vaikkapa labra-arvoja. Sillä tiedän, että ihmisillä on ollut kaikki otetut arvot kunnossa, mutta silti on tuntenut itsensä erittäin sairaaksi. Eli tieteen näkökulmasta ihminen on ollut terve, mutta on silti kokenut itsensä sairaaksi. Ja jos lääkäri on uskonut muutakin, kuin ensimittauksia ja on tutkinut monipuolisesti, onkin löytynyt vakava syy oirehdinnalle. Tietenkään näin ei ole aina, vaan joskus ihminen sairastuu sairastamiseen. Yksinäisyys ja liika itsensä tarkkailu johdattaa hoidon piiriin. Muutenkin tuijotellaan liikaa omaa napaa. Tuijotellaan mieluummin kuuta.









keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Banaanipannukakku






Aineet:

3 munaa
4 dl maitoa
1,5 dl voita
1,5 dl steviaa
3,5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 banaani (soseutettuna)

Tekeminen:

Sulata voi banaanin kanssa. Lisää joukkoon  munat ja maito. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne muiden matkaan. Paista seos pannukakuksi 200 asteessa 45 minuutin ajan.


torstai 3. marraskuuta 2016