keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Unohtamisen keveys


Eikö olisi hyvä vain lähteä ja unohtaa, jos hakkaa joka päivä päätään seinään. Kaikki kortit on jo katsottu monesta kulmasta ja kulmatkin on käännelty kurttuun. Ei näy kuvia eikä kirjoitusta, vain tyhjyyttä.  Onko se luovuttamista jos lähtee ja unohtaa, kun ei ole mitään muistamisen arvoista. Vai onko se rohkeutta?

Tove Jansson kirjassa Muumilaakson marraskuu, pukee hienosti lähtemisen ja unohtamisen sanoiksi:
"Sitten Ruttuvaari puki aamutakin ja säärystimet ylleen, otti pikku korin käteensä, avasi ovensa ja sulki sen taakse sata mennyttä vuotta, ja intonsa ja uuden nimensä voimin suunnisti suoraan kohti pohjoista, kohti onnellista laaksoa, eikä kukaan lahden rannalla tiennyt, että hän lähti. Punaiset ja keltaiset lehdet leijuivat hänen ympärillään, ja etäältä kukkuloiden keskeltä nousi uusi rankka syyssade pestäkseen viimeisetkin rippeet kaikesta mitä hän ei halunnut muistaa."

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Äkkilähtö vaivalle

Sitä vain mietin, että onko nykyruoka vatsalle jotenkin myrkyllistä? Mainostajat ovat tulleet julistamaan ilosanomaa: Ei hätää, kaikki on hyvin tuossa tuokiossa. Syöt vain tätä ihmejogurttia tai nappailet näitä pillereitä joka päivä elämäsi loppuun asti. Voit taas hyvin ja vatsasi hymyilee sinulle.

Kuva kirjasta: Kitunen.Kodin Kasvisruoka.


Onko se ihan normaalia, että vatsat eivät voi hyvin. Eikö silloin tulisi miettiä, että kenties syö jotain, mitä ei pitäisi syödä. Vatsa kyllä huutaa armoa kovaan ääneen. Mutta huudoista huolimatta lapataan suuhun ravinteita, joita vatsa ei haluaisi. Ymmärrän kyllä, että välillä voi syödä itsensä kipeäksi, mutta pitääkö sairastuttaa itseään niin, että kaipaa lääkitystä liki päivittäin. Tai onhan se kätevää, jos helpotus tulee nopeasti.

Vähän on ollut surullinen olotila tänään. Eihän tätä olotilaa jaksa. Varmaan olisi hyvä ottaa pikalääke, ettei tarvitsisi tätä ikävää tunnetta kestää.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Valoa risukasaan

Tämä on näitä päiviä. Maailma näyttää takamustaan. Aurinko paistaa, mutta näkökentässä on harmautta. Hyvä syy pysytellä sisätiloissa tekemättä mitään.  Ihmisten kanssa ei pysty nyt jutustelemaan, koska kaikki tarinat on jo kerrottu. Koputelkaa vain ovea, en ole tavattavissa. En jaksa tulla avaamaan. Matka ovelle vastaa vaativuudeltaan kilometrien suossa juoksemista. Ja muutamat treenit on nyt jäänyt väliin. Nyt vaan piristyt ja otat itseäsi niskasta kiinni, huudat oven läpi. Tottelen kiltisti. Käsi niskassa hymyilen kireästi tuntien syyllisyyttä.

Valoa risukasaan.

Olen kokenut, että on hyvä antaa itselleen lupa olla alavireinen ja epäsosiaalinen, eikä pakota tunnetta pois, vaan lilluu hetken murheen suossa, mutta ei päästä itseään hukkumaan. Alavire ja ihmisahdinko väistyy nopeammin. Jaksaa taas innostua ja unelmoida. Olla tavattavissa.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Eettiset vaatteet

Tänään tehdään VALLANKUMOUS! Heräsikö sinussa uinuva sisäinen anarkisti?

 Kyseessä on siis vaatevallankumous. Puetaan vaatteet nurinpäin ja kysytään vaateyrityksiltä #whomademyclothes. Tavoitteena on saada vaateteollisuus ottamaan vastuuta ja huolehtimaan ompelijoille turvalliset työpaikat riittävällä palkalla.

Myönnän, olen petturi jo vuosien takaa. Kävelin jo dinosaurusten aikaan surutta Aholaitaan ostamaan mahdollisimman halvalla vaatteita. Ajattelen reteästi, että "rumat ne vaatteilla koreilee", vaikka salaa ihailen joidenkin tyylitajua. Oikeastaan asian ydin on se, etten halua laittaa suuria seteleitä vaatteisiin.

Mutta halvat vaatteet usein hajoavat nopeasti. Ja sitten joudun ostamaan taas uutta riepua. Ei järkevää eikä eettistä millään tavalla. Jo jonkin aikaa sitten keksin asiaan hyvän ratkaisun omalta kannalta. Ostan vaatteet käytettyinä. En tue silloin myöskään riistovaateteollisuutta. Mutta miten käy ompelijoiden? Tuleeko heistä työttömiä?

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kuolema kuokkavieraana


Luin kirjoitusta surusta. Ajatukset aaltoilivat omiin suruihini. Niinpä niin, olen itsekeskeinen ihminen. En kuitenkaan lähtisi vertailemaan sitä, että kenen suru on koskettavin. Jokaisella se näyttäytyy omanlaisenaan.

Kuolema. Luopuminen. Suru. Surulle ei anneta aikaa kuoleman jälkeen. Kuolema tuo mukanaan paljon hoidettavia asioita. Sureva yrittää niitä hoitaa parhaansa mukaan. Vielä pitkien aikojen jälkeen tulee muistutus siitä, että tämäkin asia olisi pitänyt hoitaa.

Puhelinnumeroita ei pysty poistamaan puhelimesta. Se on niin lopullista.  Itse jouduin vaihtamaan puhelinta ja numerot oli tallennettu vanhan puhelimen muistiin. Vanha puhelin on hyvässä tallessa. Leikin ilmeisesti jotain piiloleikkiä lopullisuuden kanssa.

Suremme kukin tavallamme. Toiset saattavat luulla, että ei sure, jos ei näytä sitä ulospäin. Mutta emme voi tietää mitä tapahtuu suljetun oven takana.

Minulle kuolleet läheiset ovat tulleet uniin. Lohduttavin uni oli se, kun äitini tuli uneeni muutama päivä kuolemansa jälkeen. Äiti silitti unessa päätäni ja sanoi lempeästi: Älä sure. Heräsin itkuuni. Itku oli lohdullista.

Kuolema on tullut läheisilleni kylään aina kutsumatta. Se ei ole soittanut eikä viestitellyt etukäteen. Mutta se on vakoillut. Äkkäsin sen usein nurkan takana väijymästä. Mutta sain hätisteltyä sen pois. Kunnes. Se onnistui. Kuolema tuli kuokkavieraana kylään.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

KATASTROFI ITSELLENI

Olen kirjoitellut tätä blogia pitkälti sinä-muodossa. Siitä voisi saada käsityksen, että olen ihmeissäni muiden ihmisten tavasta elää. Välillä olenkin. Mutta yhtä paljon ja enemmänkin ihmettelen omaa elämääni. Syytä ihmetelläkin, sanot sinä. Miksi puutut muiden tapaan elää, pidä huoli omastasi, jatkat vielä.

En puutu yksittäisen ihmisen elämäntapaan mitenkään, en koe siihen mielenkiintoa enkä tarvetta. Jokainen saa vapaasti tehdä elämästään omanlaisensa. Heitän vain välillä ilmoille kysymyksiä ja ihmetystä, jotka toivottavasti herättäisivät sinut ja minut ajattelemaan ja kenties kyseenalaistamaan asioita. Parhaassa tapauksessa saisi rohkeutta tehdä sen valinnan, josta on ennen vain haaveillut!

En kuvittele olevani joku hiton elämän supergurutietäjä. En todellakaan. Olen vain tällainen tavallinen Jörn Donner, eikun ihminen (ihminen se Jörkkakin on), joka tekee paljon sivuaskeleita ojien kautta. Eksyy usein. On hukassa itseltään. Tiivistettynä: Olen oman itseni katastrofi.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pieni taivas



Levoton olo. Mieli on jotenkin myllerryksessä, täynnä kysymysmerkkejä.
Kaipuu ja kaiho. Tyhjyyden tunne.
Onko tuttu tunne? Ajoittain kyllä.

Tyhjyyttä yrittää täyttää syömällä, juomalla, ostamalla, liikunnalla ja pöhinällä ihmisten kanssa. Kaikella mahdollisella (ja mahdottomalla) ja runsain mitoin.
Tyhjyys pysyy silti tyhjänä. Ei edes pohja peity.

Olenko jo kokenut ja saanut liikaa? Eikö mikään riitä minulle? Dave Lindholm lauloi aikoinaan toiveesta, että pieni taivas riittäisi.

Mitä teen? Kaiku vastaa: Käynti psykologilla auttaa. Tiedän, että kaiku on väärässä. Olen itse itseni auttaja, "tee se itse" - henkilö.

Pysähdyn. Huomaan, että olen ollut tässä tilanteessa ennenkin. Risteyksessä. Ajattelin asiaa liian suuresti ja vaikeasti. Nyt on kyse vain pienestä muutoksesta. Mutta se riittää täyttämään tyhjyyden.

Hymyilen. Edelleen siis pieni taivas riittää minulle.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Palaute ja päivitys

Jatkoa edelliseen postaukseen: Kurssi suoritettu hyvin arvosanoin. Yleensä olen antanut vain lyhyesti palautetta, mutta nyt olin pidätellyt niin kauan, että annoin tulla täydeltä laidalta. Siitä oli hyötyä kaikille, sillä runsas tuuletus puhdisti ilmaa.

Yleensä kun palautetta tulisi antaa, ovat osallistujat jo lähtökuopissa. Monesti ajatellaan myös, ettei palautteesta ole mitään hyötyä. Se on vain pakollinen tehtävä. Sitä tehtävää sitten suoritetaan pikaisesti ja mietitään samalla kauppalistaa.

Työelämä ja vapaa-aika on nykyään ilmeisesti niin vaativaa, että osaamista tulee päivittää miltei päivittäin. Mikä meitä nykyihmisiä vaivaa? Onko meidät höynäytetty uskomaan, että olemme niin osaamattomia, että tarvitsemme jatkuvasti koulutuksia ja ohjeistuksia? Tuleeko näissä asioissa koskaan raja vastaan? Vai olemmeko todella niin tyhmiä ja avuttomia?

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kursseja elämänvaiheisiin

Syntymä - elämä - kuolema, et selviydy niistä millään maalaisjärjellä. Mutta ei hätää, jokaiseen vaiheeseen löytyy kyllä opastusta. Syntyjä on niin noviisi, ettei kaipaa muiden neuvoja, vaan luottaa sokeasti omaan vaistoonsa. Onneksi tilanne muuttuu sen jälkeen.

Tahdothan sinäkin viettää täydellisen elämän alusta loppuun. Konsultit ja superasiantuntijat auttavat sinua mielellään. Noudattamalla heidän ohjeitaan mahdollisimman tarkasti, et voi epäonnistua missään vaiheessa. Ei säälittäviä mokia, vaan täyttä voittoputkea alusta loppuun. Sinun ei tarvitse oppia mitään nolosti kantapään kautta. Oppirahatkin menevät kätevästi asiantuntijoille. Kaikki aika tulee käytettyä tehokkaasti, kun ei tarvitse koukata välillä ojan kautta.

Liity siis joukkoomme. Itse pidättelen pierua niin kauan, että saan suoritettua pieremiskurssini loppuun...

torstai 16. huhtikuuta 2015

Valoa ja pimeää

Katsot eteenpäin. Näetkö valoa vai pimeää?

Valoa. Ihana valo. Tunne, että kaikki onnistuu. Olet luottavainen ja toiveikas. Iloa siitä, että on elossa. Kävellessä haluaisit ottaa välillä muutaman hyppyaskeleen. Keveyttä.

Pimeää. Syvä pimeys. Mikään ei onnistu, turha edes yrittää. Miksi olla edes elossa? Toivottomuus. Et jaksaisi pitää edes silmiäsi auki. Lyijynraskasta.

Miten löytäisi mustimmassa pimeydessä pienen toivon murusen siitä, että pimeyden jälkeen tulee valo? Uskon siitä, että valo voittaa pimeyden.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tyytymättömyys

Olet tyytymätön elämääsi. Miksi silti jatkat samaa rataa? Nautitko tyytymättömyyden tunteesta? Tuoko se sinulle turvaa? Vai huijaatko itseäsi sillä, että aidan toisella puolella odottaa ihana elämä. Hyppäät sinne sitten, kun tyytymättömyys ei tuo vastetta. Aitaa ei ole olemassa. Ja vaikka olisikin, se olisi hyvin korkea. Et jaksaisi hypätä ylitse.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Elä täysillä?

Joku sanoi, että elä elämäsi täysillä. Mitä se tarkoittaa? Tehot aina täysillä, ylikierroksilla? Vai pitäisikö etsiä jatkuvasti uusia kokemuksia? Hakea mielihyvää ja välttää mielipahaa? Tehdä vain itselle mieluisia asioita? Mistä voi tietää elävänsä täysillä? Onko siihen olemassa joku mittaristo? Vai onko se niin, että vauhtia on lisättävä, jos ei päivän päätteeksi kaadu raatona maahan?

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Hetki ennen pimeää


Pimeys on vapauttavaa. Se antaa luvan olla vähemmän aktiivinen. Voi vedota siihen, että pimeys vie voimat, kun haluaa vain käpertyä sohvalle.

Pimeys saattaa pelottaa. Koemme, että näköaisti on pois käytöstä. Tulemme epävarmoiksi. Epävarmuus tekee kenties meistä heikkoja. Heikkous on pahasta tässä vahvuuden maailmassa. Tosin voiko tämä pitää paikkaansa? Tällä logiikalla kaikki sokeat olisivat pelokkaita, epävarmoja ja heikkoja ihmisiä.

Pimeässä hiljaisuudessa kuuloaisti terävöityy. Näin ainakin koemme sen. Tuntuuko ahdistavalta kuunnella hyvin, koska olemme tottuneet kuulemaan vain valikoidusti.

Mikä pimeydessä siis pelottaa? Möröt, pedot vai pahat ihmiset? Onko se mielikuvitus? Onko meissä pimeä puoli, joka aktivoituu pimeässä? Tuleeko tiedostamattomasta esiin piilotettuja ajatuksia? Silloinhan pelkäämme itseämme.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pääpalkintona Hauta

Eräs aikuisille suunnattu peli on ollut suosittu jo pitkään. Peli on nimeltään "Kuka on kiireisin?". Se on reality game. Pärjätäkseen pelissä pelaajan tulisi suunnitella päivänsä täyteen aktiviteetteja ilman taukoja. Jos silti tulee tyhjiä hetkiä, voi ne täyttää puhumalla siitä, kuinka kiireistä elämää elää.

Näyttelijäntaidoista on tässä pelissä hyötyä. Aina voi esittää olevansa kiireinen. Jos olet todellinen stara, esityksesi on menestys, muttei riitä voittoon asti.

Tässä pelissä sinun tulee saada muut pelajaat vakuuttuneeksi siitä, että olet kiireisin. Se on haastavin osuus tässä pelissä. Kaikki himoitsevat voittoa. Peli on saanut heidät koukkuunsa.  He ovat valmiita kuolemaan pelin takia. Tulevatko he huijatuksi tässä pelissä? Tiesivätkö he etukäteen, että pääpalkintona on hauta?