sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Valoa risukasaan

Tämä on näitä päiviä. Maailma näyttää takamustaan. Aurinko paistaa, mutta näkökentässä on harmautta. Hyvä syy pysytellä sisätiloissa tekemättä mitään.  Ihmisten kanssa ei pysty nyt jutustelemaan, koska kaikki tarinat on jo kerrottu. Koputelkaa vain ovea, en ole tavattavissa. En jaksa tulla avaamaan. Matka ovelle vastaa vaativuudeltaan kilometrien suossa juoksemista. Ja muutamat treenit on nyt jäänyt väliin. Nyt vaan piristyt ja otat itseäsi niskasta kiinni, huudat oven läpi. Tottelen kiltisti. Käsi niskassa hymyilen kireästi tuntien syyllisyyttä.

Valoa risukasaan.

Olen kokenut, että on hyvä antaa itselleen lupa olla alavireinen ja epäsosiaalinen, eikä pakota tunnetta pois, vaan lilluu hetken murheen suossa, mutta ei päästä itseään hukkumaan. Alavire ja ihmisahdinko väistyy nopeammin. Jaksaa taas innostua ja unelmoida. Olla tavattavissa.