perjantai 27. huhtikuuta 2018

Päihdekysely työhöntulotarkastuksessa


Kaverin kanssa juteltiin työhöntulotarkastuksista. Niiden tarkoitushan on tsekata se, että riittääkö

ihmisen fyysinen ja psyykkinen kunto työtehtävän hoitamiseen. Lähinnä keskustelua herätti

kysymykset päihteiden käytöstä. Kuinkahan moni vastaa niihin kysymyksiin rehellisesti?. Eiköhän

tyypillinen vastaus ole, että "saunakalja kerran viikossa, joskus ei sitäkään". Ja huumeet kierretään

kaukaa. Näin vastataan vaikka totuus olisi, että välttelee saunomista, muttei perskännejä.

Olettaako työterveyshoitaja/lääkäri/työnantaja, että ihmiset vastaavat päihdekysymyksiin rehellisesti?

Entä jos kertoisi juovansa enemmän kuin ne klassiset saunakaljat, niin jäisikö työpaikka saamatta?

Rehellisyydestä olisi sitten vain haittaa. Kehittelisi itselleen päihderiippuvuuden, sillä alkaisi juomaan

enemmän, kun jäi haaviin terveystarkastuksessa, eikä saanut työpaikkaa. Ymmärrän kyllä näiden

kyselyiden perimmäisen tarkoituksen. Eihän kukaan halua joutua esim. krapulassa vapisevan kirurgin

operoimaksi. Mutta toisaalta ihminen jolla on toisten mielestä päihdeongelma, ei itse sitä puolta 

itsessään näe tai halua nähdä. Tai muut eivät edes päihteiden käyttöä huomaa, sillä ihmisestä on tullut

niin taitava sitä peittelemään. Kysytäänkö näitä päihdekysymyksiä vain siksi, kun niitä pitää kysyä?

Entä jos vastaisi olevansa vähän huolissaan päihteiden käytöstään, niin osaisiko kysyjä auttaa. Vai

olisiko tilanne kysyjälle pahin painajainen?


                         



torstai 19. huhtikuuta 2018

Myötähäpeä



Myötähäpeä. Emme häpeä itseämme, vaan toisen ihmisen puolesta.

Olemme pöyristyneitä, kun toinen ei tajua hävetä, vaan jatkaa todella noloa toimintaansa.

Tämä hävytön ihminen näyttää vielä nauttivan siitä mitä tekee. Tekeminen saattaa olla esim. niinkin

noloa, kuin laulaminen iloisena nuotin vierestä, liikehtien samalla ihan travoltana.

Miksi tunnemme häpeää hänen puolestaan? Asetammeko itsemme hänen yläpuolelleen, koska

ymmärtäisimme hävetä, jos olisimme hän. Tosin emme edes alentuisi tuollaista tekemään, jos emme

olisi varmoja, että suorituksemme olisi täydellisen upeaa.

Monta asiaa jää kokematta, koska pelkäämme nolaavamme itsemme. Ehkä olemme hieman kateellisia

toisen rohkeudelle tehdä asioita ilman turhaa pelkoa mokaamisesta. Haluaisimme uskaltaa heittäytyä

tekemään ilman pelkoa, mutta olemme tehneet itsellemme häpeän esteitä. Vai onko meidät opetettu

häpeämään silloinkin, kun mitään hävettävää ei ole?  Olemme häpeän vankeina ja katkeria vapaille

ihmisille. Mutta voimme vapautua, jos opimme, että mokaaminen ei ole niin vaarallista, eikä siihen

yleensä edes kuole.



torstai 12. huhtikuuta 2018

Koiranpaskako tuhoaa maapallon?



Kevääseen liittyy omituinen ilmiö. Ihmiset puhuvat kiivaasti keskenään. He eivät juttele säästä, vaan

ihan paskajuttuja. Koiranpaska, aina se jaksaa yllättää meidät, kuten liukas ajokeli alkutalvella.



Keskusteluja kun kuuntelee, niin saa vaikutelman, että kyseessä on suuri ympäristöriski, ehkäpä

jopa syyllinen ilmastonmuutokseen. Joo, olen samaa mieltä, ei ole kivaa astua kakkaan. Eikä se ole

turvallinen maistelukokemus lapsukaiselle. Ja kyllä, koiranpaskoja ei pitäisi jättää lojumaan sinne, missä

yleisesti kuljeskellaan. Mutta silti jotain rajaa tuohon vouhkaamiseen. Jos tuon energialatauksen, joka

menee paskakeskusteluun, käyttäisikin omien saastuttavien elintapojensa minimoimiseen, olisi se suuri

ekoteko. Siis jos kiinnostaa tehdä jotain muutakin, kuin jauhaa paskaa.




tiistai 10. huhtikuuta 2018

Haikean ihana kevät



Kevät vaikuttaa minuun hämmentävästi, jotenkin ristiriitaisesti.

Keväällä luonto (ja minä) herää talvihorroksesta.

Aurinko tuntuu hyvin kirkkaalta pimeän talven jälkeen.

Valohoitoa tulee niin paljon, että saan oikosulun ja tunnen siksi itseni väsyneeksi.

Pikkuhiljaa elimistö löytää tasapainon ja akut alkavat latautua tasaisesti.

Olen niin elossa!

Mutta kuitenkin taustalla varjostaa haikeus, surumielisyys ja kaipaus. Muutamat rakkaat läheiseni ovat

kuolleet keväällä. Viimeisiä hetkiä, äkillisiä kuolemia ja hautajaisia. Olen ollut muutamina keväinä niin

surullinen ja kaipaava, että olen luullut sekoavani. Nyt ne tuntemukset ovat hälventyneet, mutta haikeus

ja kaipaus ei katoa varmaan koskaan. Enkä sitä haluaisikaan. Ne kuuluvat elämään, ei niitä tarvitse

hätistellä pois.

Kevät on haikean ihanaa aikaa. Ihana valo. Linnut visertävät. Uutta versoa puskee esiin täydellä

innolla. Minä elän!



sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Ehkä vähän nolo runo



Kato tänne

mitä näät,

paljon elämätöntä elämää.

Menneessä roikun,

myönnän sen,

pelottaa mua huominen.

Kysyn neuvoja,

mutta mitä saan,

vain pelkkää diipa daapaa.

Ketä tästä syyttää vois,

itseni syyllisten joukosta pelaan pois.

Paskat kortit tietysti sain,

kaikki valtit vei naapuri kai.

Kahvilassa sanoit sä,

että elämäsi valinnoista vastuu on sulla,

ja näin kun mä sanoin,

juuttuiko kurkkuusi  pulla.

Ennen kuin kotiin mä lähdin,

itkeä vähän ehdin.

Mutta muutos elämääni tuli,

samaan aikaan kun lumi suli.

Katson peiliin,

mitä nään,

vastuunottajan mun elämään.


perjantai 6. huhtikuuta 2018

Ote päiväkirjastani



Ote päiväkirjastani:

Olipa ihana tapaaminen ystäväni kanssa. Emme olleet nähneet jotain kahteen kuukauteen.

Puhelimessa oltiin puhuttu ja viestitelty. Mutta ei oltu nähty livenä.

Ystävä oli saanut viime aikoina paljon shittiä niskaansa sekä kokenut menetyksiä. Mua vähän jännitti

tämä tapaaminen. Osaanko olla sillai, että musta saisi voimaa. Eikä juttu menisi siten, että molemmat

vaivuttais synkkään epätoivoon. Että ranteet auki vaan, siinä on ratkaisu. Tai sitten latelisin suustani

tyhjänpäiväisiä voimafraaseja. Ja yrittäisin täyttää kaikki hiljaiset hetket jollain ihmeskeidahöpinöillä.

Ystävä vaan miettisi, että koska lähtee seuraava bussi, jolla pääsisi kotiin pakoon ton väkinäistä

life coach paskaa.

Tuollaisia siis funtsin etukäteen. En kyllä ymmärrä miksi. Oonhan aiemminkin ollut vastaavissa

tilanteissa.

Ja itse oon ollut paskaliemessä ja tiedän mitä silloin ystävältä odotan. Ihan sen normikäytöstä.

Ei mitään empatiashowta eikä latteuksia. Juttelua, kuuntelua, hiljaisia hetkiä, naurua, itkua, huonoja

vitsejä jne. Ja noinhan se meillä meni. Välillä oli kuset housussa nauramisesta ja hetkittäin silmät

sumeina itkemisestä. Mitään terapiahetkiä ei ollut, mutta silti saimme molemmat akut täyteen virtaa. Ja

taas jaksaa tarvittaessa uida vastavirrassa ja puskea eteenpäin vastatuulessa. Hyvä me!



torstai 5. huhtikuuta 2018

Suihkuverhossa filmitähtien elämää



Eilisessä postauksessani kirjoitin vähän siitä, kuinka kuvittelemme toisten ihmisten elämän olevan

jatkuvaa unelmien täyttymystä. Heidän arkensa on kuin unelmalomaa. Aina sitä kateellista mieltään voi

lohduttaa sillä, että jos arki on kuin lomaa, niin eihän loma tunnu sitten lomalta, vaan sama arki vaan

jatkuu.

Ei siis ole helppoa heilläkään. Läpyt sille!

Kaikkia varmaan kiinnostaa, että vanha suihkuverhomme halusi jäädä eläkkeelle. Se oli hoitanut

tehtäväänsä kunniakkaasti hyvin kauan. Se ei halunnut tulla kuvatuksi, joten kunnioitin sen tahtoa.

Piti löytää siis uusi sen tilalle.  Finlaysonin POPUP- myymälästä, kuvissa oleva suihkuverko, tarttui

käteeni ja tulimme yhdessä kotiin. Teemaan sopivasti siinä on muumien mielikuvaa filmitähtien

elämästä.















keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Riittämättömyys nykypäivänä



Riittämättömyyden tunteet nykypäivänä, mistä ihmeestä se kumpuaa?

Vai onko näitä tuntemuksia ollut aina ihmisillä, mutta nyt näistä puhutaan ääneen?

Miksi vaadimme itseltämme niin paljon?

Vai onko se vain uusi trendi, että valitetaan riittämättömyydestä?

Eivät kai ihmiset ole niin typeriä, että uskovat siihen kiiltokuvaelämään, mitä esitetään sosiaalisessa mediassa?

Kukaan ihminen ei ole aina onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Koti ei ole aina sisustuslehtikunnossa.

Monet ihmiset näyttivät kauniilta, kun ovat ensin laittaneet itseensä lisäosia ja ehostaneet itseään monta

tuntia, ennen kuin ottavat kuvan, jonka julkaisevat somessa otsikoilla "Ilman meikkiä", "Juuri

heränneenä", Arkilook", "Saunapuhtaana" ym.

Kiiltokuvaihmisetkin kärsivät joskus ripulista, väsymyksestä, tylsyydestä, paskoista töistä jne.

Seuraavan kerran, kun tunnet riittämättömyyden tunteita, kysy itseltäsi: Miksi?






tiistai 3. huhtikuuta 2018

Käytä palasaippuaa, niin maapallo pelastuu



Otsikossa lupaillaan ehkä vähän liikoja. Mutta voihan sitä itseään palasaippualla pestessään intoilla,

että tässä sitä pelastetaan maapalloa. Pestään se puhtaaksi saasteista.

Palasaippuan käyttö on ekologista, koska sitä ei ole pakattu mihinkään muovipurnukkaan.

Vähennämme omalta osaltamme muovijätteen määrää. Joku sanoisi, että se vaikuttaa maailman

saastumiseen yhtä paljon kuin hyttysen paska Itämeressä. Ehkä niin, mutta on omilla valinnoilla 

ainakin vähän vaikuttavuutta.

Ja jos mahdollisimman moni miettisi valintojaan luonnon kannalta, niin kyllähän sillä olisi

vaikuttavuutta positiivisesti maailman tilanteeseen.

Jotkut eivät käytä palasaippuaa siksi, kun väittävät ettei se ole hygieenistä. En ymmärrä, palasaippuahan

on tarkoitettu vain omaan käyttöön. Ei sitä ole tarkoitus jaella ihmisille ympäri kyliä.

Kuvissa olevat saippuat ovat sopineet hyvin iholleni. Ne ovat riittoisia, eivät kuivata ihoa (ainakaan

minun) ja niiden tuoksu....aah...ihana.
















maanantai 2. huhtikuuta 2018

Ainekset täyttävään aamupalaleipään



Puurohan on hyvä ja nälän loitolla pitävä aamupala. Välillä voi puuron korvata aamupalaleivällä. 

Tietenkin voi syödä myös molemmat, jos on tiedossa aktiivinen päivä. Kuka estää syömästä, vaikka

tietäisi olevansa passiivisesti sohvalla koko päivän. Ei kukaan. Ja kuka voi sanoa, että on passiivinen

siksi, koska makoilee sohvalla. Siinä saattaa olla makaajalla suuri aktiivinen ajatustyö käynnissä. Ettäs

tiedätte, nih,

Laitan aamupalaleivän ainekset kuvina ilman selityksiä. Kuvat ovat siinä järjestyksestä, missä mätän

leivän päälle tavaraa. Joitain aineksia on pitänyt ensin vähän  avata, kuoria, levittää ja viipaloida. En

siis esimerkiksi ole laittanut maapähkinävoipurkkia leipäviipaleen päälle, heh, heh. Valmiista

aamupalaleivästä ei ole kuvaa, sillä ehdin ahmaista sen ennen kuvaamista, hups.















sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Ikuinen nuoruus, nyt se on keksitty



Tänään, 1.4.2018, se sitten vihdoin tapahtui.

Ikuiseen nuoruuteen on jokaisella mahdollisuus.

Geenyoungplasticen perustaja, omistaja, kemisti, tutkija, keksijä ja yliprofessori Albert Youngage, teki

mullistavan keksinnön. Tätä ihmiskunta on odottanut ikuisesti. Nuoruutta, joka ei lopu koskaan.

Kukaan ei halua nähdä vanhuutta itsessään eikä ympäristössään. Mutta nyt ei enää tarvitse nähdä

ryppyjä, harmautta, velttoa riippunahkaa, eikä kuunnella jorinoita ajoista, "kun minä olin nuori, niin

silloin oli kaikki toisin ja paremmin".

Tämä ihmenektari vaikuttaa ulkonän lisäksi myös psyykkisesti ja fyysisesti. Pysymme

kokonaisvaltaisesti nuorina. Ihanaa, eikö.

Mutta entä kun mediassa on kerrottu nuorista, jotka ovat huonokuntoisia, ahdistuneita, epätoivoisia ja

masentuneita. Tekeekö nektari meistä sellaisia? Me haluaisimme tulla ja pysyä ikuisesti unelmanuorina.

Kysyimme asiaa nektarin keksijältä Albert Youngagelta. Hän katsoi meitä ahdistuneena, näytti

keskisormea ja poistui paikalta. Ilmeisesti hän on testannut itsellään nektarin toimivuutta.