tiistai 10. huhtikuuta 2018

Haikean ihana kevät



Kevät vaikuttaa minuun hämmentävästi, jotenkin ristiriitaisesti.

Keväällä luonto (ja minä) herää talvihorroksesta.

Aurinko tuntuu hyvin kirkkaalta pimeän talven jälkeen.

Valohoitoa tulee niin paljon, että saan oikosulun ja tunnen siksi itseni väsyneeksi.

Pikkuhiljaa elimistö löytää tasapainon ja akut alkavat latautua tasaisesti.

Olen niin elossa!

Mutta kuitenkin taustalla varjostaa haikeus, surumielisyys ja kaipaus. Muutamat rakkaat läheiseni ovat

kuolleet keväällä. Viimeisiä hetkiä, äkillisiä kuolemia ja hautajaisia. Olen ollut muutamina keväinä niin

surullinen ja kaipaava, että olen luullut sekoavani. Nyt ne tuntemukset ovat hälventyneet, mutta haikeus

ja kaipaus ei katoa varmaan koskaan. Enkä sitä haluaisikaan. Ne kuuluvat elämään, ei niitä tarvitse

hätistellä pois.

Kevät on haikean ihanaa aikaa. Ihana valo. Linnut visertävät. Uutta versoa puskee esiin täydellä

innolla. Minä elän!