torstai 20. heinäkuuta 2017

Taivastelua 18



Miksi otat kuvia taivaasta?, sinä kysyt.

Taivas on niin kaunis, ääretön ja alati muuttuva.

Taivasta katsoessa tuntee itsensä pieneksi ja nöyräksi. Hyvällä tavalla.

Jotkut ottavat kuvia vaikkapa pepustaan. Ehkä he voisivat kuvailla sen samoin, kuin minä taivaan. Itse en koe intoa kuvata peppuani.

Ja mielestäni voi välillä luoda katseensa ylös, eikä aina tuijottaa luuriaan alas. Niskatkin tykkää, kun saa olla välillä vähän toisessa asennossa.

Siksi nämä taivastelut.





keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Nuorena tietää kaiken elämästä





Huomasin ärsyyntyväni, kun luin satuja ja tarinoita elämästä. Jotkut niistä olivat blogeja, joiden kirjoittaja oli hädin tuskin 20-vuotias.

Mutta silti elämänviisauksia jaeltiin kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Kaikesta oli vankka mielipide ja varma tietämys asioista.

Heräsi huoli, että onko elämä jo eletty, koska vaikutti siltä, että kaikki kokemus ja tieto olivat jo hallussa.

Mutta sitten koin heräämisen.

Eihän tässä ole mitään uutta.

Sehän kuuluu tuohon ikään.

Olin itse varmaan samanlainen nuorena.

Luulin omaavani runsaasti elämänkokemusta, josta pystyin ammentamaan myös muille. Tosin silloin vain lähipiiri sai nauttia (voi heitä) viisaista sanoistani.

Ei ollut tätä somea.

Näin someaikana sitä saa älynväläyksensä jaettua koko maailman iloksi.

Ja sitten tällainen vanha kurppa lukee niitä ja pöyristyy, että mitähän tuokin lapsukainen luulee tietävänsä elämästä.

Ja kehtaa vielä jakaa niitä internetin välityksellä.

On tämä maailma mennyt kummalliseksi.

Vaikka oikeasti enemmän siitä pitäisi olla huolissaan, kun tällainen vanhus kirjoittaa blogissaan mukaviisaita juttuja.

Enkö ole vielä siinä iässä, että tajuaisin, kuinka vähän sitä tietää mistään mitään.

Nuorena voi luulla tietävänsä kaikesta kaiken. Se on harha, joka poistuu ikääntyessä.

Mutta jos vielä vanhana luulee olevansa faktaguru, on se säälittävää. Silloin harhaisuus taitaa olla vaikeasti parannettavissa. Varsinkin jos ihminen on sairaudentunnoton.

Meillä kaikki on vapaus kirjoittaa juttuja. Ja jakaa sitä koko maailmalle. Jos jo haluaa niitä lukea, niin hyvä. Mutta mikään pakkohan ei ole.



torstai 13. heinäkuuta 2017

En ole unohtanut sinua

 
Tapaan hyvän ystäväni. Meillä on mukavaa yhdessä. 
Juttua riittää. 
Nauramme paljon.
Välillä olemme hiljaa, mutta se ei ole vaivaannuttavaa hiljaisuutta. 
Olemme läsnä toisillemme. 
Pohdimme syntyjä syviä. 
Keskustelun aiheet ovat välillä todella syvällisiä. 
Ja toisinaan niin pintaa. 
Toinen ymmärtää toista puolesta sanasta. 
Ihana ystävyys. 
Erotessamme halaamme lujasti. 
Ja sanomme pitävämme yhteyttä. 
Lupaamme soitella ja viestitellä. 
Tarkoitan sitä todella.
Se ei ole mitään sanahelinää. 
Mutta kuinkas sitten kävikään? 
Aika kuluu. 
Arki imaisee mukaansa. 
Välillä mietin, että soitan illalla. 
En soita. 
Miksi ihmeessä toimin näin? 
Olen näin saamaton pitämään yllä ihmissuhteita. 
Tietenkin sitä voisi syyttää kiirettä. 
Mutta se on huono selitys. 
Jos aina on kiire, on se merkki siitä, että jotain on pahasti pielessä. 
Mihin turhaan hukkaan aikaani? 
Ystävä soittaa. 
Kyselee kuulumisia. 
Arvailee, että minulla on ollut kiire, kun ei ole kuullut minusta pitkään aikaan. 
Menen sanattomaksi. 
Voisin mennä kiireen taakse. 
Mutta en halua valehdella. 
Pyydän anteeksi sitä, kun olen huono pitämään yhteyttä. 
En ole silti todellakaan unohtanut sinua. 
Olen vain saamaton paska. 





sunnuntai 9. heinäkuuta 2017