sunnuntai 23. elokuuta 2020

GIF - Tired? Not just full of energy -




Väsyttää...
Mikään ei kiinnosta.
Kaikki on ihan plääh plaah.
Taistelen silti urheasti näitä fiiliksiä vastaan. 
Te ette pysty voittamaan tätä taistelua.
Olen nukkunut hyvin.
Aurinko paistaa.
Uusia suunnitelmia on viritteillä.
En voi mitenkään olla väsynyt ja kyllästynyt.
Hei haloo, mitä minä sekoilen. 
Voihan sitä olla väsynyt ja fiilis olla ei-hurraa.
Ilman sen suurempia syitä. 
Fiilikset nyt vaihtelee up and down.
Sitten tietenkin voi vähän miettiä syitä, jos vauhtia on superliikaa ja sitten taas on ihan finaalissa, eikä jaksa kuin korviaan kantaa.
Mutta muuten voi olla hyvillä mielin väsynyt. Levätä, käpertyä sohvalle, laittaa verhot kiinni, katsoa jotain ruudusta, lukea kirjaa, syödä herkkuja, nukkua. Ihan mikä itseä huvittaa sillä hetkellä. 
Aina ei tarvitse jaksaa.








         Hyvä ystäväni tässä yrittää esittää ettei häntä väsytä. Aivan turhaan.
                       

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Ruutu, Ruutu+ TOP 3 (minun suosikit)



Alla kuvina Ruutu, Ruutu+ Top 3 (minun suosikit) tällä hetkellä. Mukaan on päässyt kaksi kotimaista sarjaa. Vielä on kelit kohdillaan eli muutakin tekemistä löytyy, kuin ruudun töllöttely. Mutta välillä sitä haluaa mennä kotiin karkuun koronalta ja sukeltaa sarjojen syleilyyn. Saada vähän muuta ajateltavaa ja uutta näkökulmaa asioihin.





keskiviikko 5. elokuuta 2020

HBO Nordic TOP 3 (minun suosikit)



Alla kuvina HBO Nordic TOP 3 (minun suosikit) tällä hetkellä. En kerro niistä sen enempää, jotta voit tutustua niihin avoimin mielin, ilman turhia ennakkoluuloja. Mutta jos sinulla on yhtä hyvä maku kuin minulla (hah hah haa), niin katsot sarjoja niin intensiivisesti, että unohdat ettei nyt pitäisi olla sisällä tuijottamassa näyttöä, kun on ihana kesä ja aurinko paistaa. Ollaan paljon ulkosalla, nautitaan kesästä. Kotoillessa annetaan hyvien sarjojen imaista mukaansa.







maanantai 3. elokuuta 2020

Yle Areena TOP 3 (minun suosikit)




Alla kuvina minun suosikit tällä hetkellä Yle Areenassa. Kyseessä on kategoria: Ulkomaiset komediasarjat. Nämä sarjat ovat hulvattomia, nokkelia, vähän roiseja ja ajatuksia herättäviä. Suosittelen katsomaan. Huom! Yle Areenassa jotkut ohjelmat näkyvät vain lyhyen aikaa.


                                       ULKOMAISET KOMEDIASARJAT TOP 3 (minun suosikit)







sunnuntai 2. elokuuta 2020

Netflix TOP 3 (minun suosikit)





Alla kuvina minun suosikit tällä hetkellä. En analysoi niitä sen enempää. Suosittelen katsomaan. Voisiko näin sadepäivänä olla parempaa tekemistä. Hyppää sisälle laatusarjoihin.

NETFLIX

TOP 3









perjantai 31. heinäkuuta 2020

Karvoja vai eikö karvoja, siinä pulma



Karvoja vai eikö karvoja, siinä pulma.

Monet ovat postanneet kuvia säärikarvoistaan ja/tai kainalokarvoistaan. Se on herättänyt suuria tunteita ihmiskunnassa. Jotkut ovat ihastuneet ja toiset ovat pahastuneet.

Vaikuttaa siltä, että ihminen ei saisi päättää itse siitä miltä kehonsa näyttää. Jos poistat karvasi, olet toiminut oikein tai sitten olet vain pelkuri, joka toimii niinkuin muut haluavat. Jos taas annat karvojen kasvaa vapaasti, olet iljettävän näköinen tai sitten rohkea ihminen, joka ei välitä muiden mielipiteistä kehonsa suhteen.

Mutta hei oikeesti, eikö meillä ole todellisia pulmia? Pitääkö tehdä karvoista joku suuri yhteiskunnallinen kysymys?  Miksi meidän pitää puuttua siihen, miltä toistemme kehot näyttävät? Onko meillä edes oikeutta siihen? Eikö se ole jokaisen oma asia miltä näyttää? Ja miksi minä teen tästä postausta? Niinpä, aivan turhaan nostan tästä haloota. Nythän olen itse mukana tässä karvakeskustelussa, jota pidän turhana, vaikkei se ilmeisesti sitä ole.

Voisiko fraasin "ei ole koiraa karvoihin katsominen" muuttaa "ei ole ihmistä karvoihin katsominen". Ei siis arvostella ihmisiä ulkomuodon perusteella.




torstai 30. heinäkuuta 2020

#womensupportingwomen







#womensupportingwomen

Mustavalkokuvahaaste

Haaste sai alkunsa Turkista ja muistuttaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta.








lauantai 25. huhtikuuta 2020

Kirjastokino. Ilmainen ajanviete korona-kotoiluun



Kirjastokino on elokuvien suoratoistopalvelu. Palvelussa on myös muutamia sarjoja ja dokumentteja.

Kirjastokino toimii uusimmissa selaimissa tietokoneilla, puhelimilla ja tableteilla.

Palveluun kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja nelinumeroisella tunnusluvulla osoitteessa kirjastokino.fi

Suosittelen tutustumaan tähän maksuttomaan suoratoistopalveluun.




Katsoin tänään tämän elokuvan. Mielestäni oli todella katsomisen arvoinen. Jennifer Anistonilta huikea katu-uskottava roolisuoritus.

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Positiivinen ajattelu on joskus ihan persiistä



Nauti tästä hetkestä.

Näe jotain hyvää siinä, kun asiat ovat huonosti.

Olemme kaikki ainutlaatuisen ihania.

Elämä voittaa.

Vaikeudet kasvattavat. Vaikeudet on tehty voitettaviksi.

Huomenna kaikki on paremmin.

Paistaa se päivä risukasaankin.

Positiivinen ajattelu on joskus ihan persiistä!

Eikö sitä ihminen saa rauhassa olla pessimistinen ja synkissä ajatuksissa.

Voihan vittujen kevät! Tämä reipas sanonta kuvaa hyvin tätä kevättä.

Mutta hetkinen, tämähän on vanha sanonta. Joku suuri ajattelija on tiivistänyt ihmisten tuntemukset jostain esihistoriallisesta keväästä.

Sen kevään jälkeen on tullut monta hyvää kevättä.Ehkä me muistelemme tätä aikaa, joka voitettiin sillä, kun pidettiin riittävän pitkä hajurako toiseen ihmiseen.

Voihan elämän kevät! Nyt taisi mennä ikävästi positiivisen puolelle. Ryhdistäydyn vajoamaan takaisin synkkyyteen.






keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Is old age valuable? Vanhuusko arvokasta?


This is a book on old age.

Is old age valuable?

This is a book about loneliness and lack of care.

 
Vanhuus voi tuntua kaukaiselta ajankohdalta. Moni toivoo elävänsä terveenä, omassa kodissaan, onnellisena elämänsä loppuun asti. Kaunis satu, joka harvoin toteutuu.

Miksi hyvinvointiyhteiskunnassa ei voi olla jokaisella arvokasta vanhuutta? Onko se mahdottomuus? Vai eikö asia kiinnosta teitä, jotka päätätte vanhustenhoidosta?

Nyt kun ollaan kotona, niin on aikaa vaikka lukea. Ehkä voisit lukea kirjan vanhuudesta.




sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Homeless


Meitä kehotetaan tai oikeastaan määrätään olemaan kotona.

Jotkut ihmiset kokevat kotona olemisen vaikeaksi.

Oletko miettinyt, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät voi noudattaa tätä määräystä, vaikka kenties haluaisivatkin.

Kodittomat.

Miltä tuntuisi olla nyt koditon?  Mieti edes hetki sitä.

Sinulla on koti, jossa sinua kehotetaan olemaan. Ei ole varmaan mahdoton tehtävä.





torstai 26. maaliskuuta 2020

Coronavirus is not your friend


Coronavirus haluaa tutustua sinuun. Se koputtelee oveasi. Se haluaa ottaa sinuun lähempää kontaktia myös julkisilla paikoilla.

Coronavirus käyttää hyväkseen ihmisten seurankipeyttä. Se nauraa ilkeästi, kun jotkut kättelevät ja halaavat sitä. Erityisen tyytyväiseksi sen tekee, kun kahvittelee/ruokailee, viettää oikein kunnolla aikaa sen kanssa.

Nyt saa ja pitää olla epäkohtelias. Älä avaa sille oveasi. Pidä coronavirus loitolla käsipesulla ja ota sihen ryökäleeseen kunnon välimatka. Nyt on terveellisempää olla introvertti.

Henkisen läheisyyden avulla toivottavasti ehkäisemme syrjäytymisen.





Coronavirus


Onko coronaviruksesta mitään hyvää sanottavaa?

Pari asiaa tulee mieleen.

Ilmanlaatu saattaa parantua.

Vapaa-ajalla on paljon vapaata aikaa.

Kaikki harrastuspaikat ovat kiinni. Ei tarvitse tuntea huonoa fiilistä, kun ei jaksa työpäivän jälkeen lähteä harrastamaan.

Ei tarvitse kuskata lapsia harrastuksesta toiseen. Monet vanhemmathan ovat valitelleet, että aika kuluu kuljettajan hommissa.

Kivaa tai ainakin yhdessäoloa perheen kanssa kotona.

Mahdollisuus opetella elämään itsensä kanssa.

Sitten kun koittaa elämä coronan jälkeen, niin arvostamme ehkä arkea toisella tavalla. Iloitsemme pienistä asioista. Ainakin vähän aikaa.

Mutta vaikka näitä hyviä asioita löytyikin, niin tuntuuhan coronavirus silti ihan painajaiselta, joka vain jatkuu ja jatkuu...