torstai 14. tammikuuta 2016

Satva Hennalla hiukset punastuvat





Olen muutellut hiusteni väriä jo pitkään. Väriskaalaa on tullut kokeiltua rohkeasti laidasta laitaan ja siltä väliltäkin. Olen värjännyt omatoimisesti kotiväreillä sekä myös antanut kampaajille vapaat kädet värikokeiluihin.

Välillä puuduin ja kyllästyin jatkuviin värjäys sessioihin. Tuntui, että värit haalistuivat nopeasti, jotenkin kulahtivat pois. Ja taas piti värjätä. No piti ja piti, ei kukaan pakottanut. Sitten lopetin ja annoin hiuksilleni rauhan. Vähän siihen myös vaikutti ajatus värien mahdollisista myrkkypitoisuuksista.

Oma ujosti punertava hiustenväri uskaltui esille. Mutta sitten aloin kaipaamaan räväkkyyttä ujouteen. Muistelin hennakokeiluani aikojen alussa. Olin silloin väritulokseen tyytyväinen, mutta halusin päästä helpolla. Siis laiskimus. Noin vuosi sitten ryhdyin uudestaan hennailijaksi. Ehkä en ole enää niin laiska, sillä mielestäni hennaus on ihan vaivatonta. Hennaväri myös kestää hyvin ja jotenkin paranee vanhetessaan. Hiukseni ovat olleet hyväkuntoiset, eikä ole ollut mitään päänahan kutinoita, joita oli ainakin minulla värjäysten takia ennen.

Olen käyttänyt vain Satva Hennaa, mutta tarkoituksena on joskus kokeilla muitakin hennoja. Itse käytän Satva Hennaa näin:

Laitan kuppiin noin puolet pakkauksen jauheesta. Päälle kiehuvaa vettä varovasti sekoittaen. Lantraan vedellä sen verran, että seos on vellimäinen. Muutama tippa etikkaan velliä maustamaan. Noin 20 minuutin kuluttua pesen hiukset. Velli hiuksiin huolellisesti ja suihkulakki päähän. Yli tunnin ajan pitäisi velli päässä hengailla. Itse annan sen vaikuttaa puolitoista tuntia. Huuhtelu. Hiusten pesu shampoolla. Minulla ainakin hiukset ovat armottomana takkukasana, joten laitan lopuksi hoitoainetta. Ja lopputulokseen olen ollut aina enemmän kuin tyytyväinen.