torstai 7. tammikuuta 2016

Arvosta ennen menetystä


Terveyttä, hyvinvointia, toimeentuloa ja ihmissuhteita saattaa pitää itsestäänselvyyksinä. Ajattelee, että nämä ovat asioita, joista on turha tehdä mitään numeroa. Nämähän on ihan normielämään kuuluvia juttuja. Ei niiden takia kumarrella, niiailla, taputeta eikä hurrata suurta riemua hihkuen. Nämä asiat eivät kaipaa arvostusta, sillä ne ovat itsestäänselvyyksiä, jotka pysyvät muuttumattomina mukanamme aina. Vai pysyvätkö?

Olen yleensä terve, mutta sairastuinpa minäkin. En mitenkään hirveän vakavasti ja parannuin melko nopeasti. Olin kuitenkin niin sairas, että muutaman metrin matkan jälkeen tuntui samalta, kuin olisin juossut maratonin. Pahoinvointi vei ruokahalut. Kivut veivät unet. Siinä ehti miettiä, että jospa ei parantuisi ja tästä olotilasta tulisi pysyväistä. Elämä olisi yritystä tehdä siitä siedettävää, edes hetkittäin. Mikä silloin olisi itsestään selvää?

Sairaus kyllästyi minun seuraani ja alkoi pikkuhiljaa tehdä minulle ohareita. Niistä ohareista en ollut pahoillani. Silti mietin, että jos se vain tekee minulle kiusaa ja lyöttäytyy taas kylkeeni. Mutta minua onnisti, se jätti minut, ainakin toistaiseksi.

Tämäkään suhde ei ollut turha. Se opetti arvostamaan asioita. Elämässä ei ole mitään itsestäänselvyyksiä.