torstai 19. marraskuuta 2015

Ketä saa surra

Ranskan tapahtumat saivat ihmiset reagoimaan ainakin sosiaalisessa mediassa. Ihmiset halusivat ilmaista surunsa ja tukensa uhreille. Samaan aikaan ihmeteltiin sitä, että miksi juuri nämä tapahtumat järkyttivät ihmisiä näin paljon. Maailmallahan kuolee ihmisiä vähän väliä samankaltaisten tekojen takia. Mutta ne tapahtumat ovat saaneet vain sivuosia. Ne on mainittu mediassa ohimennen. Ehkä sanottu "voi harmi, kun tällaista tapahtuu". Unohdettu asia seuraavan minuutin aikana. Ei aihetta päivitellä tapahtunutta esimerkiksi facebookissa.

Ovatko ihmiset ja kuolemat eriarvoisia? Onko surullisempaa kuolla Ranskassa kuin muualla?

Asia ei kenties ole niin mustavalkoinen. Ihminen on laumaeläin. Joku aloittaa, toiset seuraavat perässä. Nyt joku aloitti sosiaalisessa mediassa suremisen ja toiset liittyivät siihen. Samoin kuin ilo myös suru tarttuu. Ihmiset halusivat kuulua yhteen, surra yhdessä, saada siitä voimaa ja uskoa elämään.

Tärkeintä tässä ei ole ketä ja mitä surraan. Tärkeää on se, ettemme hyväksy tällaisia väkivallan tekoja. Mitään väkivaltaa. Tärkeintä on, että pystymme tuntemaan syvästi, emme ole paatuneita. Tunnemme surua maailman tilannetta kohtaan.