maanantai 1. kesäkuuta 2015

Elämäni kuntopyöränä

Elämäni on kuntopyörällä polkemista. Hikisenä ponnistelen, mutta en pääse eteenpäin enkä pysty pakittamaan...pysyn paikallani. Maisema ei muutu enkä minäkään. Tuijotan samaa valkoista seinää ja yritän etsiä siitä sävyjä.
Muut ihmiset näyttävät elävän mielenkiintoista elämää. He menevät eteenpäin ja nauttivat täysin siemauksin täysiä laseja. Minun lasini on aina tyhjä tai korkeintaan puoliksi tyhjä.
Heillä on varmaan paremmat ja kalliimmat pyörät, siksi he onnistuvat elämässä.
Minulla on vain tällainen halpa paska rakkine.
Ketä voin syyttää elämättömästä elämästäni? Rakkinetta, olosuhteita, läheisiä, huonoja geenejä tai yhteiskuntaa? Vai pitäisikö katsoa peiliin? Kertoisiko peili totuuden?