perjantai 30. maaliskuuta 2018

Liikaa omaan käyttöön


Tajusin, että otsikko on harhaanjohtava. En aikonut kirjoittaa ihmisten päivänpolttavasta keskustelun

aiheesta eli iskelmätähden huumeiden käytöstä. Jotkut haluavat antaa anteeksi ja toiset kivittävät. Itse en

edes uskaltaisi huumeita käyttää, sillä pelkäisin kuolevani tai, että jäisin matkalle. Mutta varsinkin

showbisneksessä päihteiden käyttämättömyys on poikkeuksellista. Se on surullista, että ilman päihteitä

tuota työtä ei ilmeisesti pysty tekemään. Jotenkin ihmiset ovat sallineet sen muille, mutta kun koko

kansan velikulta jää kiinni huumeista, ei järkytykseltä meinata selvitä. Hän nyt sattui jäämään haaviin,

mutta moniko muu puhtoiselta vaikuttava henkilö vetää nytkin aineita kaksin käsin.

Mutta joo, minun piti kertoa siitä, että juon paljon teetä. Kiinnostavaa, eikö. Teenjuonnissakin voi

mennä liiallisuuksiin. Siihen voi kehittyä riippuvuus. Ja miksi pitää ostella mukeja juontia varten, siis

vain itseään varten? Eikö yksi muki siihen hommaan riittäisi? Itse olen ostanut neljä isoa mukia vain

omaan käyttöön. Teen juomistani varten. Mitäköhän se kertoo minusta?

Kuvissa olevat mukit on ostettu Indiskasta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti