maanantai 26. maaliskuuta 2018

Anteeksi



Ihmispennulle opetetaan, että jos on vaikkapa sanonut tai tehnyt jotain ilkeää toiselle, niin silloin pitää pyytää anteeksi. Usein vielä pitää halata uhria.

Ihmispentu saattaa vastustaa pontevasti, hän ei anteeksi pyytele, koska ei halua.
Mutta aikuinen on ärsyttävän sinnikäs. Leikki on pausella, kunnes kyseinen sana on suusta rykäisty.
Lopulta pentu tajuaa, että pakko se on toimia, niinkuin aikuinen vaatii. Hän vinkaisee vaaditun sanan suustaan ja halaa pikaisesti. Homma hoidettu. Aikuinen näyttää tyytyväiseltä. Leikit jatkuvat.
Ihmispentu teki mitä häneltä vaadittiin, mutta ei tiedä yhtään miksi. Paitsi, että sillä tavalla sai aikuisen lopettamaan ahdistavan jankutuksen ja painamaan playta.

Uhrikin näyttää hämmentyneeltä. Halusiko hän muka, että henkilö, joka oli motannut häntä useasti hiekkalapiolla päähän ja nimitellyt haisu kakkapääksi, tulisi häntä liki. Halaisi konemaisesti. Ei halunnut. Mutta ei häneltä kysytty lupaa.

Aikuisena jatkamme samalla toimintamallilla. Sanomme toiselle ilkeän viiltäviä sanoja, satutamme fyysisesti, kourimme luvatta ym. toista ihmistä rikkovaa toimintaa. Mutta ei hätää, kaikki paha unohtuu, kun pyydämme anteeksi. Tehostamme vaikuttavuutta koiranpentukatseella. Vielä vähän tiristetään itkuisuutta silmiin, niin avot, täydestä menee läpi. Uhri on saatu uskomaan, että sinä kadut syvästi ja parannat tapasi.
Mutta et tiedä, että toinen pyytää anteeksi vain, koska on oppinut, että sitä häneltä nyt odotetaan. Todellisuudessa hän ei ole tiedostanut tehneensä mitään väärää. Hän ei vain kestä pause-olotilaa.