perjantai 2. maaliskuuta 2018

Elämä ja kuolema







Kun kuolen. Se oli sitten siinä. Tämä elämä. Minun elämä. Oma matka maan päällä. Ei anneta minulle uutta alkua aloittaa kaikkea alusta. Yhdellä otolla pitäisi saada tämä elämä niin hyväksi, että olisi lopputulokseen tyytyväinen. Onnistuuko kukaan siinä? Entä jos elämä loppuu, eikä elokuva ehdi tulla valmiiksi. Kaikki jää kesken. Ei tule hienoa loppuhuipennusta. Ei ehdi hyvästellä rakkaitaan. Ei tule uusintaa. Jotkut sanovat, että siksi pitäisi elää täysillä. Mitä on täysillä eläminen? Eikö siinä polta itsensä loppuun ja sitten pitääkin himmailla loppuaika. Vai tarkoittaako se, että pitäisi elää sellaista elämää, kuin itse haluaa. Ensin siis pitäisi selvittää se, että mitä sitä haluaa. Meneekö selvitystyössä puolet elämästä? Ja sitten kun on saanut halunsa selville, on tilanne jo muuttunut ja haluaakin jotain muuta, mutta ei tiedä mitä. Ja sitten pitää ottaa myös huomioon läheiset, jos ei aio olla ihan kusipää. Kyllä on vaikeaa. Mietittiinkö sitä ennen tällaisia? Vai tehtiinkö sitä vain hemmetisti töitä ja kaaduttiin illalla sänkyyn. Vai onko nykyään liikaa vaihtoehtoja? Ei osaa valita. Tai sitten monet haluavat samaa ja vain harvat valitaan kulkemaan sitä polkua. Loput jäävät kolkuttamaan ovea rystyset verellä. Siinä ovella norkoillessa kuluukin sitten se elämä. Voi miksi elämää ei voi ensin pari kertaa harjoitella. Lopullinen versio tehtäisiin sitten joskus. Vai olisiko sitä koskaan valmis ensi-iltaan?