sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tasajako: minulle sinulle itselleni

Mielestäni tämä keskustelu sunnuntailisistä ym. on saanut surullisen farssin sävyjä. Aikuiset ihmiset hiekkalaatikolla mätkivat toisiaan lapioilla päähän. Miksi noi (duunarit) saisivat, mutta me (yrittäjät) ei olla saatu koskaan? Meitä ei kukaan arvosta. Kilpaillaan siitä, että kuka tekee arvokkainta työtä kuset housuissa (ei ehdi edes vessaan), nestehukassa ja nälissään (ei ruokataukoja).
Jos yritys menestyy, jakaako yrittäjä voitoistaan alaisilleen, vai pitääkö visusti itsellään, koska hänhän on kaiken vastuun ja riskin ottanut. Onko hän silloin katkera, kun ei ole saanut sairastaa rauhassa eikä sunnuntailisiä?
Onko mietitty miten käy ostovoiman, kun pienituloisten tilipussi pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä?
Miten tämä keskustelu vaikuttaa siltä, että yrittäjät ja palkansaajat ovat lapsia ja hallituksen jäsenet heidän vanhempiaan. Nämä vanhemmat ovat sitä mieltä, että aikuinen päättää kaikesta, lapset eivät saa näkyä eikä kuulua. Lapset yrittävät saada heiltä epätoivoisesti huomiota tappelemalla keskenään. Vanhemmat katsovat heitä ylhäältä ja kehoittavat olemaan kiitollisia siitä, että emme sentään ole pakolaisia, vaan asumme maassa, joka voi vastaanottaa pakolaisia. Miksette siis tyydy niihin päätöksiin mitä me olemme tehneet teidän ja maamme pelastamisen hyväksi. Hyi teitä, menkää nurkkaan häpeämään.