keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Mielenilmaus

Perjantaina Suomi pysähtyy osittain poliittisen mielenilmauksen vuoksi. Koska kyse ei ole lakosta, ei ole mitään konkreettista tavoitetta. Ilmaistaan vain, että ei tykätä hallituksen päätöksistä. Haluttaisiin, että säästötoimenpiteet koskisivat jokaista tasapuolisesti. Mutta miten, siitä ei ole ollut puhetta. Ilmaistaan siis vain mieltä.  Harmi, kun facebookin ei tykkää - toiminto ole vielä käytössä. Se olisi varmaan ajanut saman asian kuin mielenilmaus.

Somessa ovat hoitajat kertoneet raskaasta työstään. Sitä on ilmeisesti jaksettu tehdä vain sunnuntai- ja pyhäkorvausten takia. Tällaisen kuvan monesta kirjoituksesta on saanut. Nyt jos lisiä alennetaan, jaksaminen loppuu. Eikö tarve olisi oikealle henkilöstömitoitukselle? Olisi varmaan, mutta se on toive, joka tuskin toteutuu. Myönnetään, että hallituksen toimet antavat kylläkin sen kuvan, ettei heidän työtään arvosteta. Sama koskee myös myyjiä. Suuri osa heistä joutuu tekemään osa-aikatyötä. Raskasta on heilläkin: helvetilliset kassajonot ja pahasuiset asiakkaat.

Lähtökohtaisesti monien naisvaltaisten töiden palkka on taskurahaa verrattuna muiden alojen palkkoihin. Mistä moinen johtuu? Huonoista ammattiliitoistako?

Perjantain mielenilmaus on sitä kun mennään soitellen sotaan. Siihen eivät voi edes osallistua he, joita säästötoimenpiteet eniten koskisivat. Tai kyllähän he voivat osallistua, jos perjantai sattuu olemaan vapaapäivä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti