torstai 24. maaliskuuta 2016

Hyvät ja pahat pillerit





Viimeistään marraskuussa se tulee. Joka vuosi. Pimeys, joka imaisee kammottavaan tyrmäänsä valon ja vireyden. Tuomio kestää kevääseen saakka.

Viimeistään marraskuussa lisäravinne- ja vitamiinimarkkinat alkavat julistamaan ilosanomaansa: "Pöpöt ja väsymys karttavat sinua, kun napsit näitä pillereitä ja jauheita".

Minäkin uskon usein tuota mantraa. Tämän vuoden pimeänä aikana popsin kuvassa olevien purkkien sisältöjä. En ole sairastellut. Voi olla, että olisin pysynyt terveenä ilman vitskujakin. Tai sitten en. Ehkä niistä on hyötyä. Tai sitten kyseessä on vain lumevaikutus. Kun tarpeeksi uskoo jonkun voimaan, niin johan se toimii niin kuin uskoo. Mutta sen olen huomannut, että vireystaso on enemmän riippuvainen unen laadusta,
kuin pillereiden vaikututtavuudesta.

Lisäravinteista ja vitamiineista on varmaan hyötyä jossain määrin. Itse esimerkiksi kokeilin yli kuukauden olla ilman magnesiumia, mutta sitten alkoivat jalat reagoida kipuilulla ja suonenvedolla.

 Mutta kuten sanotaan, niin kohtuus kaikessa. Ei nappailla eri tuotteita suruttomasti. Sillä näihinkin voi jäädä koukkuun. Pidetään kohtuukäyttö aina mielessä. Kuvassa oleva tuotevalikoima on mielestäni kohtuullisen terveellinen määrä. Mutta sitä, koska raja ylittyy, en tiedä. Maksa ja munuaiset sen sitten ilmaisevat, mutta silloin voi olla jo peli pelattu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti