Oodi keväälle. Kasvot ilman meikkiä, kuten aina. Mitä ihmeellistä siinä muuten on?

On aika tullut ja
valo tää
kukat kasvaa ja
lempi herää.
Aurinko paistaa ja
lumi sulaa.
Ei hyönteiset vielä
kanssasi surraa.
Miksi näitä nyt ajattelet
on kevät tullut
mutta pois kävelet.
Kuumuus vain
en viileyttä nää.
Kevät on tullut
niin talvi häviää.

Ilman meikkiä ja filtteriä

Hanki elämä!

Hanki elämä! Mistä ihmeestä minä sen hankin? Voiko sen ostaa jostain? Ihmiset ostelevat paljon

kaikenlaista tavaraa, usein vain ostamisen ilosta, eivät tarpeeseen. Vai huijataanko meitä jatkuvasti?

Ilman tätä tuotetta ei voi elää. Luulemme ostavamme elämän, mutta saammekin vain turhaa tavaraa.

Hanki elämä! Yritän ottaa mallia muista. He sanovat elävänsä täyttä elämää. Pitkien työpäivien

jälkeen vapaa-aika täytetään harrastuksilla. Kotona käydään vain nukkumassa. Kaikki aika käytetään

tehokkaasti, eikä yhtään haahuilla ilman päämäärää. Tuloksena oli ainakin se, että kotiin tullessa olin

 niin väsynyt, että tunsin kuolevani. Mutta jos minulla oli elämä ollut, niin en ehtinyt sitä kiireeltäni

huomaamaan.

Hanki elämä! Voisiko sen hankkia pelaamalla? Jos pelaa hyvin, niin voi hankkia paljon elämiä.

Hah haa, mitäs nyt sanotaan. Tyydy sinä vain yhteen elämään, minä hankin niitä useita.

Istun ja katson ulos ikkunasta. Annan ajatusten virrata tai olla virtaamatta. Joku sanoisi, että teen niin,

koska minulla ei ole elämää. Eikö elämä voi olla myös hidasta olemista?                                                                     
Omistavatko elämän vain huippusosiaaliset ja superaktiiviset ihmiset? Mitä meille muille jää?

Kuolemako?

Yksin

Ihmisiä.  Paljon. Minulle liikaa. Ahdas bussi. Ihmiset tulevat lähelle, mutta ovat silti kaukana. Keskittyvät puhelimiinsa. Näyttävät ihmisiltä, mutta ehkä ovat silti jotain kuoria. Elintoiminnot ok, sielu kuollut. Vai olenko minä etäällä. Olen vain paikalla, mutten läsnä. Syytän muita halustani irtautua. Olla yksin. Kestän jotenkin itseäni, mutta en itseäni muiden seurassa. Silti mietin, että riitänkö itselleni elämäni loppuun. En riitä, sillä tarvitsen  koirani ja välillä yhteyden muutamaan rakkaaseen läheiseeni. Mutta lopulta, kun aika on, ja on tullut tilinpäätöksen aika, olen yksin. Silloin minua kutsuu yksinäinen penkki ilman yksinäistä istujaa. Siinä minä istun ja olemme yhtä.