Suunnitelmat kariutuvat.
Unelmat leijuvat takaisin pilvilinnoihin.
Teet töitä jaksamisen äärirajoilla siihen pisteeseen, kunnes huomaat, että ponnistelit turhaan.
Sinut jätetään.
Saat potkut.
Mikään ei tunnu onnistuvan. Koet olevasi umpikujassa.
Silloin tulee empaattinen (kliseepaattinen) ihminen ja sanoo: Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu.
Joo tiedetään, noin sanova ihminen tarkoittaa vain hyvää. Hän haluaa ettet hukkuisi upottavaan suohon. Etkä menettäisi uskoasi huomiseen.
Avautuuko se toinen ovi ihan automaattisesti? Itse ei tarvitse jaksaa tehdä mitään? Entä mitä sen oven takana on? Jotain sellaistako, mihin on vain tyytyminen, kun muut ovet ovat säpissä? Varsinkin se ovi mihin avaimesi ei sopinut ja yritit vielä epätoivoisesti tiirikoida sitä auki.
Nyt sitten pitäisi olla iloinen, kun joku ovi sentään aukeaa.
Olla tyytyväinen siihen mitä on.
Vai löytääkö uusia unelmia?
Tai jäädä kyttäämään, jos voi livahtaa ovesta toisen siivellä. Tosin odotellessa voi kulua koko elämä.
Mutta lohduttaako tuollaiset sanonnat? Olisiko parempi olla hiljaa ja läsnä, kuin olla sanonta-automaatti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti