Eikö olisi hyvä vain lähteä ja unohtaa, jos hakkaa joka päivä päätään seinään. Kaikki kortit on jo katsottu monesta kulmasta ja kulmatkin on käännelty kurttuun. Ei näy kuvia eikä kirjoitusta, vain tyhjyyttä. Onko se luovuttamista jos lähtee ja unohtaa, kun ei ole mitään muistamisen arvoista. Vai onko se rohkeutta?
Tove Jansson kirjassa Muumilaakson marraskuu, pukee hienosti lähtemisen ja unohtamisen sanoiksi:
"Sitten Ruttuvaari puki aamutakin ja säärystimet ylleen, otti pikku korin käteensä, avasi ovensa ja sulki sen taakse sata mennyttä vuotta, ja intonsa ja uuden nimensä voimin suunnisti suoraan kohti pohjoista, kohti onnellista laaksoa, eikä kukaan lahden rannalla tiennyt, että hän lähti. Punaiset ja keltaiset lehdet leijuivat hänen ympärillään, ja etäältä kukkuloiden keskeltä nousi uusi rankka syyssade pestäkseen viimeisetkin rippeet kaikesta mitä hän ei halunnut muistaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti