Se tuli taas sättimään/moittimaan/solvaamaan/vähättelemään.
Olin kaatunut, mutta siltä oli turha odottaa nostoapua. Ehei, se potki minua sanallisesti päähän. Yritin väistellä, mutta turhaan. Se oli nopea sekä osasi ennakoida liikkeeni. Se tuntee minut niin hyvin. Onhan se sisäinen kriitikkoni.
Sisäinen kriitikko on kuin vihainen vanhempi tai valmentaja. Tavoite on kyllä hyvä, mutta keinot ja ilmaisutavat huonot.
Voisiko sisäiselle kriitikolle opettaa vuorovaikutustaitoja? Sanoa ääneen, että nyt en onnistunut, mutta hienoa, kun jaksoin yrittää. Ja jos ääneen puhuminen tuntuu kornilta, voi puhua äänettömästi tai olla hiljaa ja silittää itseään.
Sisäiseen kriitikkoonsa kannattaa tutustua. Opetella tuntemaan, että miten se toimii eri tilanteissa. Sisäinen kriitikko on oikein toimiessaan mahtava tsemppaaja. Se kannustaa sinua liikkumaan unelmia kohtia, silloinkin, kun jäisit vain sohvalle tylsänä makaamaan. Mutta se ymmärtää myös laiskottelun ja haahuilun tärkeyden. Tauko kaikesta on välillä virkistävää.
Jotkut meistä suuttuvat sisäiselle kriitikolleen. Eivät kestä sen suorapuheisuutta. Ottavat itseensä. Laittavat sen kanssa välit poikki. Ja alkavat syyttämään kaikesta muita ihmisiä. Mutta ei me. Me jaksetaan hengailla sisäisen kriitikkomme kanssa elämämme loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti