50 - 50 - sääntö pätee ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Vai päteekö? Kuinka moni sääntöä noudattaa? Onko säännöt ylipäätään luotu vain rikottaviksi?
50 - 50 - sääntö. Jos sinä kaadat huolesi minun päälleni, voin minä kaataa huoleni sinun päällesi.
Minä autan sinua nyt ja sinä autat minua sitten, kun apua tarvitsen. Autanko siis vain siksi, kun tiedän saavani tarvittaessani apua? Enkö auttaisi, jos tietäisin, että apua on sinulta koskaan turha odottaa?
Entä jos annankin sinulle vain 30 ja saan sinulta 70. Miten sen voi edes määritellä, että saamme tasan saman verran?
Pitääkö antaa, jotta voisi saada? Jonkun vanhan rallatuksen mukaan muistaakseni "jos haluaa saada, on pakko antaa". Kuka pakottaa?
Nykypäivänä ainakin enemmän otetaan, kuin annetaan. Vai onko se sittenkin pelkkä harhaluulo, että ennen ihmiset olivat auttavaisempia? Aika on kullannut muistot?
Se on totta, että ihmiset ovat nykyisin kiireisiä tai siis esittävät sellaista. Esitys menee kyllä täydestä, sillä kiireistä ihmistä ei kehtaa pysäyttää kuuntelemaan omia murheitaan. Ja jos pysäyttäisi, tuntuisi turhalta avautua lasittuneelle katseelle, joka olisi jo ajatuksissaan seuraavalla etapilla. Siksi ihmisillä on tyhjä katse, kun he kulkevat kadulla eteenpäin kiireesti, kuin olisi perse tulessa. Ei sellaista ylikuumennutta konetta uskalla pysäyttää.
Eläköön kiire, se vapauttaa meidät kuulemasta toisten huolia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti