Varsinkin työelämässä sinun tulisi olla mahdottoman mahdollistaja. Tehokkaan innovatiivinen. Superosaaja, joka sukkuloi sulavasti verkostoissa.
Sinulla tulee olla täydellinen sisustuslehdestä suoraan imuroitu koti. Ihana perhe. Laaja vaikutusvaltainen ystäväpiiri. Olet oikean ikäinen, et liian vanha etkä nuori. Sinulla on liikunnalliset ja kultturelliset harrastukset.
Ulkonäkösi on aina huoliteltu. Olet ihastuttava päästä varpaisiin ja takaisin. Et ole ainoastaan kaunis ulkoisesti vaan sisäinen hehkusi tuo valoa meille, jotka kuljemme pimeässä. Meillä on syymme kulkea pimeässä. Häpeämme puutteitamme. Me raukat, joille ruosteenesto on jäänyt tekemättä ja muutakin pientä viksausta pitäisi tehdä, jotta saavuttaisi em. tason.
Kuka helvetti nämä vaatimukset laatii? Pitääkö nykyisin olla joku moniottelija ja siinäkin kultamitalisti. Vaatimusten laatija on ilmeisesti täydellisyyden ylitäydellisyys. Tai sitten vain keskiverto tallaaja, jonka toimenkuvana on laatia kuvauksia täydellisestä ihmisestä. Uskoisin, että tämä ihminen saa palkan päihteinä, sillä ei selvinpäin kukaan pysty noin korkealentoista skeidaa keksimään.
Olet vain kateellinen, sanot sinä. Vain kateellinen luuseri voi kirjoittaa noin. En myönnä mitään, mutta minulla on vain kaksi vaihtoehtoa: etsiä tuo keksijä, motivoida hänet katkolle ja viedä sillä aikaa hänen työpaikkansa tai ryhtyä täydelliseksi. Maksa ei kestäisi keksijän hommaa, joten valitsen täydellisyyden. Miksi en aiemmin valinnut täydellisyyden tietä? Koska uskoin, että rosoisen särmikkäänä (lue: rumana epäonnistujana) olisin viileän katu-uskottava ja jotenkin karismaattinen. Voi mitä sontaa. Nyt olen viisastunut. Missä vajavaisesta tehdään täydellinen? Tietääkö kukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti