Sateinen ja viileähkö sää kirvoittaa kielenkannat. Omituinen sanonta muuten, sillä sehän voi tarkoittaa myös sitä, että kielenkannat ovat täynnä kirvoja. Ja mikä osa kielestä on kanta, onko se niinkuin leivässäkin eli päät? No, oli mitä oli, sää tekee vaiteliaista suupaltteja (ja minusta sanahirviöiden suoltajaa).
Yhtenä (sateisen kalsana päivänä) odottelin bussia. Tuona lyhyenä aikana minulle jutteli kaksi tuiki tuntematonta ihmistä. Molemmilla oli aiheena sää. Ja kumpainenkin oli iloinen nykyisestä säätilasta.
Toinen kertoi asuvansa kerrostalossa, jossa on käynnissä julkisivuremontti. Remontti tarkoittaa siis sitä, että puolet talosta on pussitettu. Nyt kun kesäsää on ollut sitä mitä se ollut, niin asunnossa on ollut kuulemma ihan inhimillinen sisäilma. Tämä bussimatkustaja ei kaipaillut hellettä, sillä silloin koti muuttuisi tukahduttavaksi kidutuskammioksi.
Toinen säätä kiittävä kertoi, että hänellä on erityisen herkkä iho. Tänä kesänä iho ei ole kärähtänyt kertaakaan ja siitä kiitos lähti ilmojen haltijalle.
Mitä tästä siis opimme? Asiat ovat vähän sellaisia, että miten sen nyt ottaa. Toisen onni on toisen onnettomuus. Ja sää on mikä on, siihen emme voi vaikuttaa. On silti kesä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti