Mitä sinulle kuuluu?

Mitä sinulle kuuluu?

Mitähän tuohon nyt vastaisi. Vastaus riippuu yleensä kysyjästä. Jos kysyjä on joku puolituttu, ei sitä viitsi monisanaisesti avautua. Eikä kysyjäkään sitä odota. Kunhan kysyy kohteliaisuudesta.

Usein sitä vastaa vain lyhyen ympäripyöreästi:

Hyvää
Ihan ok
Eipä ihmeitä
Siinähän se menee
Same old, same old

Sitten kysyn saman kysymyksen kysyjältä, mutta usein lyhyemmän version (onhan vastaaminen jo verottanut voimavarojani, heh). Eli kysyn vain "Entäs sulle ?" Ja saan siihen samanlaisen vastauksen. Kuulumiset tuli siis vaihdettua. Vastausten perusteella meillä kummallakaan ei ole mikään hurraa- fiilis, mutta emme silti ole vetämässä ranteitamme auki. Normipäivä siis.

Eläinlääkäri osaa kohdata asiakkaan

Minulla on aina ollut eläimiä. Enkä nyt tarkoita satiaisia, täitä, luteita ym. pikkuöttiäisiä. Niitä en ole päästänyt lähelleni tai sitten ne ovat kiertäneet minut kaukaa. Oli miten oli, mutta hyvä niin.
Tarkoitan tässä eläimillä kaneja, kissoja ja koiria. Ei kaikkia samaan aikaan, vaan eri elämän vaiheissa.
Allekirjoitan täysin sen, että eläin on ihmisen paras ystävä.

Lemmikistä on iloa ja lohtua, mutta myös surua ja huolta. Lemmikin omistaminen tuo tullessaan suuren vastuun. Se on omistajastaan täysin riippuvainen. Kun lemmikki sairastuu, se ei osaa kertoa sitä selkeästi. Pitäisi tuntea eläin hyvin. Osata havainnoida ja tulkita. Se on monesti vaikeaa.

Onneksi on olemassa hyviä eläinlääkäreitä. Heidän ammattitaitoonsa voi useimmiten luottaa. Olen huomannut, että eläinlääkärit osaavat kohdata asiakkaan/potilaan. He ovat kiinnostuneita parantamaan potilaan. Eläinlääkärit suhtautuvat potilaaseen yksilöllisesti, kunnioittavasti, ystävällisesti, kiireettömästi ja empaattisesti. Ainakin minä olen tullut tähän tulokseen. Harvoista ihmislääkäreistä voin sanoa samaa. Eläinlääkärit voisivat opettaa asiakkaan hyvää kohtaamista ihmislääkäreille.

Elämä ja kuolema

Kun kuolen. Se oli sitten siinä. Tämä elämä. Minun elämä. Oma matka maan päällä. Ei anneta minulle uutta alkua aloittaa kaikkea alusta. Yhdellä otolla pitäisi saada tämä elämä niin hyväksi, että olisi lopputulokseen tyytyväinen. Onnistuuko kukaan siinä? Entä jos elämä loppuu, eikä elokuva ehdi tulla valmiiksi. Kaikki jää kesken. Ei tule hienoa loppuhuipennusta. Ei ehdi hyvästellä rakkaitaan. Ei tule uusintaa. Jotkut sanovat, että siksi pitäisi elää täysillä. Mitä on täysillä eläminen? Eikö siinä polta itsensä loppuun ja sitten pitääkin himmailla loppuaika. Vai tarkoittaako se, että pitäisi elää sellaista elämää, kuin itse haluaa. Ensin siis pitäisi selvittää se, että mitä sitä haluaa. Meneekö selvitystyössä puolet elämästä? Ja sitten kun on saanut halunsa selville, on tilanne jo muuttunut ja haluaakin jotain muuta, mutta ei tiedä mitä. Ja sitten pitää ottaa myös huomioon läheiset, jos ei aio olla ihan kusipää. Kyllä on vaikeaa. Mietittiinkö sitä ennen tällaisia? Vai tehtiinkö sitä vain hemmetisti töitä ja kaaduttiin illalla sänkyyn. Vai onko nykyään liikaa vaihtoehtoja? Ei osaa valita. Tai sitten monet haluavat samaa ja vain harvat valitaan kulkemaan sitä polkua. Loput jäävät kolkuttamaan ovea rystyset verellä. Siinä ovella norkoillessa kuluukin sitten se elämä. Voi miksi elämää ei voi ensin pari kertaa harjoitella. Lopullinen versio tehtäisiin sitten joskus. Vai olisiko sitä koskaan valmis ensi-iltaan?

Mitä meistä jää jäljelle

Paljon puhutaan, mutta mitään ei sanota.

Kuullaan, mutta ei kuunnella.

Kokemuksia janotaan, mutta silti ollaan nestehukassa.

Paljon omistetaan, mutta mikään ei tunnu omalta.

Huomiota halutaan, sitä myös saadaan. Mutta riittääkö siihen tykkäykset?

Minä olen, Minä haluan. Minä. Minä. Minä

Pysähdytään hetkeksi.

Unohdetaan itsemme.

Olemme vain pieniä hippusia tässä suuressa kokonaisuudessa.

Mitä meistä jää jäljelle?

Toivottavasti hyvät mullat.