Helsingin kaupungin markkinointikamppanja "välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa", ei saanut tykkäyksiä someäideiltä. Siinä on pääosassa äiti, joka pitää kivaa tabletin kanssa sisustuslehtikodissaan ja lapset ovat hunningolla. Syyllistävä tyyli on taitolaji, siinä joko pysytään pinnalla tai sitten upotaan. Tässä kamppanjassa ajatusmaailma noudatti vanhaa kaavaa eli sitä, että äidit ovat syyllisiä lasten huonovointisuuteen. Äitejä on syyllistetty aiemmin (nykyäänkin) lastensa hylkäämisestä työssäkäynnin vuoksi.
Mitä jos kamppanja olisi toteutettu niin, että siinä olisi ollut hahmo, josta ei olisi voinut päätellä onko se mies vai nainen. Hahmo olisi puolittain maannut sohvalla, kännykät korvien paikalla, toisessa kädessä tabletti ja toisessa lasi, jossa olisi jotain alkoholipitoista virvoitusjuomaa. Pöydällä olisi parit pilleripurnukat ja kannettava tietokone, jossa työsähköpostit huutavat huomiota. Eikä unohdeta kirvestä, joka on sopivasti käden ulottuvilla, jotta voisi tarpeen vaatiessa hätistellä omaa egoa häiritsevät tekijät lumihankeen. Hahmo tuijottaisi silmät kiiluen omaa napaansa. Lapset näivettyisivät lattialla.
Olisiko silloin huoli välipitämättömyyden vaikutuksista lapsiin mennyt perille? Eikä kukaan olisi tuntenut, että tuossa osoitetaan nyt häntä syyttävällä sormella. Mielet eivät olisi pahoittuneet. Just joo. Kyllä varmasti moni olisi älähtänyt, johon kalikka olisi kalahtanut.
Vaikka kamppanja on toteutettu perinteisellä äitejä syyllistävällä ajattelumallilla, aihe on silti tärkeä. Se herättää keskustelua ja toivottavasti pysäyttää edes miettimään omia arvojaan. Elämme minä-minä-maailmassa. Välinpitämättömyys on kansantautimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti