Nuorena sitä luuli tietävänsä kaikesta kaiken. Kuvitteli olevansa kuolematon. Oli pakottava tarve kokea kaikki elämän kokemukset päivässä.
Vanhana sitä tajuaa ettei tiedä mistään mitään. (Jotkut tosin jatkavat elämäänsä viisauden harhaluulossa ja luulevat jopa, että pelkkä vanheneminen vain lisää tietämyksen tasoa sellaisiin lukemiin ettei Mensan mittaritkaan riitä). Vanhana aistii kuoleman läheisyyden. Ja kokemuksissa on paljon muisteltavaa.
Toivottavasti yhteistä kaikissa elämän vaiheissa olisi se, että arvostaisi vaikkapa taivaan muuttuvaa kauneutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti