Toisinaan sitä löytää itsensä ajatustensa upottavasta suonsilmäkkeestä.
Huutaen hädissään:
- Uskalsinko elää vai pelkäsinkö liikaa?
- Mitä jos olisin valinnut toisin?
- Jääkö minusta jäljelle mitään, kun kuolen?
- Päättyykö kaikki kuolemaan?
- Elänkö tarpeeksi täysillä?
- Saanko varmasti kaikki kokemukset irti elämästä?
- Elänkö tässä hetkessä?
- Elänkö oikein vai pitäisikö käydä parit kurssit?
- Elänkö varmasti niin, ettei tarvitse vanhana katua elämätöntä elämää?
Ovatko nämä ajatukset elämän- vai kuolemanpelkoa?
Ovatko nämä kysymykset merkkinä siitä, että elämä on liian helppoa? Eikö ole todellisia ongelmia ratkottavaksi?
Pitäisikö ottaa pää pois kermaperseestä ja nauttia siitä mitä on nyt?
Katsoa taivaalle ja ymmärtää oma pienuus.
Eikä tehdä elämästä ongelmaa väkisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti